grunge

1993
Hole (yhtye) sai kahdeksan levyn sopimuksen

Vuoteen 1993 mennessä heidän yksityiselämänsä oli hieman rauhoittunut, ja molemmat äänittivät uusia albumeita omien yhtyeidensä kanssa. Nirvanan tuella Hole sai kahdeksan levyn sopimuksen Geffen Recordsilta . Hole-yhtyeen alkuperäinen kokoonpano kuitenkin hajosi, Jill Emeryn ja rumpali Caroline Ruen erotessa yhtyeestä riitaisasti.

Hole (yhtye) kokosi Holen uudelleen

Vuoden 1993 puolivälissä Love kokosi Holen uudelleen Erlandsonin kanssa ja lisäsi mukaan basisti Kristen M. Pfaffin ja rumpali Patty Schemelin .

The Smashing Pumpkins Grunge -musiikin tullessa suosituksi myös Smashing Pumpkinsin suosio

Grunge -musiikin tullessa suosituksi myös Smashing Pumpkinsin suosio kasvoi. Smashing Pumpkins itse asiassa luettiin grunge-yhtyeeksi, mitä yhtye itse ei ymmärtänyt, vaikka heidän tummanpuhuvassa musiikissaan olikin yhtymäkohtia grungeen. Yhtyeellä oli paljon paineita sen lähtiessä äänittämään seuraavaa albumia. Corganin ja muiden yhtyeen jäsenten piti työskennellä paljon ja nopeasti. Yhtye sai albumin valmiiksi…
Read More

R.E.M. Vuoden 1993 hiljaiselon jälkeen R.E.M. palasi vuonna 1994 isolla

Vuoden 1993 hiljaiselon jälkeen R.E.M. palasi vuonna 1994 isolla, äänekkäällä rock-albumillaan Monster . Sen tekoa varjosti kahden yhtyeen ystävän kuolema: näyttelijä River Phoenix kuoli huumeiden yliannostukseen lokakuussa 1993 ja Nirvana -solisti Kurt Cobain teki itsemurhan huhtikuussa 1994. Monsterin kappaleella “Bang And Blame” laulaa River Phoenixin sisko Rain ja ”Let Me…
Read More

Babes in Toyland (yhtye) äänitti Painkillers -EP:n

Vuoden 1993 alussa yhtye äänitti Painkillers -EP:n ja lähti Lollapalooza-kiertueelle .

Kiss Konfidential

Yhtye julkaisi albumin tiimoilta myös kultaa myyneen konserttivideon Konfidential vuoden 1993 syksyllä.

The Offspring Kun The Offspring palasi studioon nauhoittamaan kolmatta

Kun The Offspring palasi studioon nauhoittamaan kolmatta studioalbumiaan vuonna 1993, bändin suhteet tuottaja Thom Wilsonin kanssa olivat alkaneet huonontua. Bändi julkaisi Smashin vuonna 1994, ja siitä tuli yhtyeen parhaiten myynyt albumi. Albumilta julkaistiin kolme hittisingleä ” Come Out and Play “, ” Self Esteem ” ja ” Gotta Get Away…
Read More

1992
Kiss X-treme Close-Up

Musiikilliselta tyyliltään Revenge oli heavy metal -vaikutteinen ja raskas, ja hyvin erilainen kuin valtaosa yhtyeen 1980-luvun tuotoksista. Albumi sai valtaosin hyvän vastaanoton ja ylitti kultalevymyynnin Yhdysvalloissa, vaikka myyntilukemien toivottiin olevan jälleen kerran korkeampia kuin mitä albumi lopulta onnistui saavuttamaan. Revengeltä julkaistiin viisi singleä: jo aiemmin julkaistu ja Euroopassa hitiksi noussut…
Read More

Kiss omisti vuoden 1992 toukokuussa julkaistun Revengen

Kiss omisti vuoden 1992 toukokuussa julkaistun Revengen hänen muistolleen.

R.E.M. Vuosi Upin jälkeen R.E.M. sävelsi musiikin Jim Carreyn tähdittämään

Vuosi Upin jälkeen R.E.M. sävelsi musiikin Jim Carreyn tähdittämään Andy Kaufmanin elämästä kertovaan elokuvaan Man on the Moon (elokuva oli nimetty R.E.M:n vuoden 1992 kappaleen mukaan). Albumi sisälsi singlen ” The Great Beyond “, joka nousi Britannian singlelistan kolmoseksi. Soundtrack-albumilla rumpalina toimi Joey Waronker . Tämä Beckin entinen rumpali toimi…
Read More