grunge

1995
Kiss MTV Unplugged

Vuoden 1995 elokuussa Kiss esiintyi Music Televisionin suositussa televisiosarjassa MTV Unplugged .

R.E.M. 13. tammikuuta 1995 alkoi R.E.M:n Monster Tour -maailmankiertue

13. tammikuuta 1995 alkoi R.E.M:n Monster Tour -maailmankiertue Australian Perthistä . Tiivistahtinen kiertue keskeytyi 1. maaliskuuta, kun kesken konsertin Lausannessa Sveitsissä Bill Berry lyhistyi rumpujensa taakse. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hänellä todettiin hengenvaarallinen aivoaneurysma . Kiertue keskeytettiin ja kymmeniä keikkoja peruttiin. Kiertue jatkui 15. toukokuuta Mountain Viewin keikalla Yhdysvalloissa. 11.…
Read More

Babes in Toyland (yhtye) julkaisi seuraavan levynsä

ennen kuin yhtye julkaisi seuraavan levynsä Nemesistersin vuonna 1995.

The Smashing Pumpkins Lokakuussa 1995 Smashing Pumpkins julkaisi kolmannen studioalbuminsa

Lokakuussa 1995 Smashing Pumpkins julkaisi kolmannen studioalbuminsa, tuplalevyn Mellon Collie and the Infinite Sadness . Albumista muodostui taiteellisesti sekä kaupallisesti yhtyeen menestynein julkaisu, sillä sitä myytiin maailmanlaajuisesti yli kymmenen miljoonaa kopiota. Yhtye meni albumilla kunniahimoisempaan suuntaan ja kappaleet ” Bullet with Butterfly Wings “, ” 1979 ” ja ” Tonight,…
Read More

Mad Season Tammikuussa 1995 yhtye esiintyi Pearl Jamin Self-Pollution

Tammikuussa 1995 yhtye esiintyi Pearl Jamin Self-Pollution -radiolähetyksessä esittäen kappaleet Lifeless Dead ja I Don’t Know Anything . Jäsenet päätyivät studioon levyttämään ainoaksi jäänyttä albumiaan ja samalla vaihtoivat nimensä Mad Seasoniksi. Albumin levyttämiseen kutsuttiin mukaan myös Screaming Treesin laulaja ja keulakuva Mark Lanegan , joka esiintyy kappaleella Long Gone Day…
Read More

Mad Season meni tauolle kevään 1995 keikkailujen jälkeen jäsenien

Mad Season meni tauolle kevään 1995 keikkailujen jälkeen jäsenien keskittyessä enemmän muihin yhtyeisiinsä. Samana vuonna julkaistiin konserttitaltiointi Live At The Moore Theatre , joka soitettiin Seattlen Moore Theathressa 29. huhtikuuta 1995 . Tämän jälkeen Mad Season lopetti toimintansa. Kitaristi McCready yritti saada yhtyeen jälleen toimintaan vuonna 1997 , mutta laulaja…
Read More

Hole (yhtye) nousi Top 60 -listoille

se nousi Top 60 -listoille vuoden 1995 alussa.

Hole (yhtye) Ask for It

Faneja tyydyttämään julkaistiin kaksi harvinaisuuskokoelmaa: vuoden 1995 EP Ask for It

Danger Danger Ravel ja West perustivat oman levy-yhtiönsä, Low Dice Recordsin ja

Ravel ja West perustivat oman levy-yhtiönsä, Low Dice Recordsin ja alkoivat säveltämään uutta albumia varten Lainen kanssa. Kolmas studioalbumi Dawn julkaistiin vuonna 1995. Albumin tyyli oli symkempi ja henkilökohtaisempi kuin aikaisemmat julkaisut. Julkaisua seurasi kiertue Yhdysvalloissa. Neljäs studioalbumi Four the Hard Way kasattiin entisten jäsenten Timmonsin ja Smithin avulla vuonna…
Read More

1994
Kiss kultalevyn rajan

Albumi saavutti kultalevyn rajan Yhdysvalloissa vuoden 1994 lokakuussa.