pop punk

2025
The Boys (brittiläinen yhtye) Honest John Plain kuoli 73-vuotiaana 13. kesäkuuta 2025.

Honest John Plain kuoli 73-vuotiaana 13. kesäkuuta 2025.

2020
Supergrass maailmankiertue tulossa 2020

Heillä oli maailmankiertue tulossa 2020, mutta kaikki aikanaan peruuntui Covid-19 pandemian takia.

2019
Supergrass palasivat yhteen

Yhtyeen jäsenet palasivat yhteen 2019 aikana, soittaakseen ja esiintyäkseen taas yhdessä.

2015
Hawk Nelson Diamonds

Vuonna 2015 Hawk Nelson julkaisi albumin Diamonds.

2014
Fall Out Boy 2.6.2014 Wentz ilmoitti hänen ja Stumpin kirjoittavan uutta

2.6.2014 Wentz ilmoitti hänen ja Stumpin kirjoittavan uutta musiikkia. Myöhemmin tapahtuneessa Rock Sound-lehden tekemässä haastattelussa Fall out Boy ilmoitti uuden albumin olevan tulossa. Bändin kuudes studioalbumi ilmestyi vuoden 2015 alussa.

Fall Out Boy “Centuries” on tulevan albumin pääsingle. Kappale julkistettiin BBC

“Centuries” on tulevan albumin pääsingle. Kappale julkistettiin BBC radio 1 kanavalla 8.9.2014. Seuraavana päivänä kappale julkaistiin maailmanlaajuisesti.

2013
Hawk Nelson Maata Näkyvissä

Yhtye on esiintynyt Maata Näkyvissä -gospelfestivaaleilla vuosina 2013 ja 2016 .

Fall Out Boy Helmikuussa 2013 Fall Out Boy ilmoitti tekevänsä paluun. Yhtye

Helmikuussa 2013 Fall Out Boy ilmoitti tekevänsä paluun. Yhtye julkaisi 4. helmikuuta 2013 uuden singlen, ”My Songs Know What You Did In The Dark”. Toukokuussa 2013 yhtye julkaisi uuden studioalbumin, nimeltään Save Rock and Roll’.

2012
The Offspring 4. syyskuuta I-Day Festivalin haastattelussa Italiassa Noodles sanoi

4. syyskuuta I-Day Festivalin haastattelussa Italiassa Noodles sanoi, että The Offspringin uutta albumia ei tultaisi julkaisemaan ennen vuotta 2012. Hän jatkoi, että yhtyeen “pitäisi saada albumi valmiiksi tämän vuoden puolella, ja sitten oikeastaan ensi vuonna alamme siirtyä kohti albumin kansitaidetta ja muuta sellaista”.

The Offspring 14. syyskuuta The Offspring ilmoitti Facebook -sivuillaan, että

14. syyskuuta The Offspring ilmoitti Facebook -sivuillaan, että yhtyeen odotettiin “palaavan studioon noin viikossa” albumin uudelleennauhoitusta varten, jonka he toivovat olevan valmis kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Samana päivänä yhtye ilmoitti käynnistävänsä albumia tukevan kiertueen vuonna 2012. 4. lokakuuta The Offspring ilmoitti olevansa takaisin studiolla. AJ Maddahin, Australian Soundwawe-festivaalin perustajan, mukaan…
Read More