comedy rock

2012
The Offspring 4. syyskuuta I-Day Festivalin haastattelussa Italiassa Noodles sanoi

4. syyskuuta I-Day Festivalin haastattelussa Italiassa Noodles sanoi, että The Offspringin uutta albumia ei tultaisi julkaisemaan ennen vuotta 2012. Hän jatkoi, että yhtyeen “pitäisi saada albumi valmiiksi tämän vuoden puolella, ja sitten oikeastaan ensi vuonna alamme siirtyä kohti albumin kansitaidetta ja muuta sellaista”.

The Offspring 14. syyskuuta The Offspring ilmoitti Facebook -sivuillaan, että

14. syyskuuta The Offspring ilmoitti Facebook -sivuillaan, että yhtyeen odotettiin “palaavan studioon noin viikossa” albumin uudelleennauhoitusta varten, jonka he toivovat olevan valmis kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Samana päivänä yhtye ilmoitti käynnistävänsä albumia tukevan kiertueen vuonna 2012. 4. lokakuuta The Offspring ilmoitti olevansa takaisin studiolla. AJ Maddahin, Australian Soundwawe-festivaalin perustajan, mukaan…
Read More

The Offspring Kesällä 2012 The Offspring sai tehtyä levyn valmiiksi. Levy kantaa

Kesällä 2012 The Offspring sai tehtyä levyn valmiiksi. Levy kantaa nimeä Days Go By. Levyllä on myös uudelleen äänitetty versio kappaleesta “Dirty Magic”, yhtyeen toiselta levyltä “”Ignition””.

2011
The Offspring Huhtikuussa 2011 Noodles kertoi toisessa podcastissa, että uusi

Huhtikuussa 2011 Noodles kertoi toisessa podcastissa, että uusi albumi todennäköisesti julkaistaisiin ennen kesän kiertueita. Hän kertoo: “Meillä on koko kuluttajalautakunta, joka antaa meille kappaleista palautetta. Luulen, että uusi albumi menestyy hyvin. Emme ole vielä valmiita, mutta olen katsellut kaikkea, mitä olemme tehneet, ja olen varma, että siellä on oikein hienoja…
Read More

The Offspring 11. tammikuuta 2011 tilapäinen rumpali Josh Freese , joka nauhoitti

11. tammikuuta 2011 tilapäinen rumpali Josh Freese , joka nauhoitti rummut yhtyeen kahdelle edelliselle albumille, kertoi nettisivuillaan, että hän oli studiossa työskennellen jälleen The Offspringin kanssa. Myös Ronnie King ilmoitti työskentelevänsä albumilla kosketinsoitinten parissa, kuten hän teki Splinter -albumillakin.

The Offspring 2. elokuuta ilmestyneessä podcastissa Dexter sanoi leikillään, että

2. elokuuta ilmestyneessä podcastissa Dexter sanoi leikillään, että bändi “on täydellisesti vitun epäaktiivinen eikä työskentele levyn parissa”. Hän lisäsi: “Olemme olleet studiossa joka päivä, paitsi ihan viimeisinä päivinä. Otimme muutaman päivän taukoa, koska minun piti kirjoittaa sanoituksia… Sanoisin, että meillä on hyvä kasa musiikkia nauhoitettuna. Meillä on 12 kappaletta, joista…
Read More

2010
The Offspring 15. helmikuuta 2010 The Offspringin virallisella nettisivulla

15. helmikuuta 2010 The Offspringin virallisella nettisivulla ilmoitettiin, että The Offspring olisi pääesiintyjänä kahdessa konsertissa läntisessä Kanadassa kesäkuun aikana. Saman vuoden maaliskuussa ilmoitettiin, että yhtye liittyisi 311:n Unity-kiertueelle kesällä. 19 päivän kiertueelle tuli mukaan erityisvieraaksi myös yhtye Pepper, ja se pidettäisiin amfiteattereissa ympäri Amerikkaa. Ennen tätä kiertuetta The Offspring soitti…
Read More

The Offspring 3. toukokuuta 2010 Dexter julkaisi bändin nettisivujen

3. toukokuuta 2010 Dexter julkaisi bändin nettisivujen viestipalstalla päivityksen koskien uutta albumia. Hän sanoi, että yhtye oli “työskentelemässä muutaman kappaleen parissa. Ne ovat kaikki eri vaiheissa, jotkut ovat täysin alkutekijöissä, jotkut taas lähes täysin valmiita.” Hän paljasti myös, että bändi olisi työstämässä albumia studiossa “päivittäin seuraavat kaksi viikkoa. Yritämme saada…
Read More

The Offspring Noodles sanoi, että The Offspring jatkaisi työskentelyä uuden albumin

Noodles sanoi, että The Offspring jatkaisi työskentelyä uuden albumin kanssa tosissaan Unity-kiertueen päätyttyä. Levystä hän kertoi Billboard.comille, että “se etenee hitaasti. Aloitimme äänitykset aikaa sitten. Olemme saaneet vain yhden kappaleen valmiiksi, ja …viisi tai kuusi kappaletta, jotka sanoisin olevan lähellä sitä. Haluamme saada levyn julkaistua pois mahdollisimman pian, ja työskentelemme…
Read More

The Offspring Lokakuussa 2010 Dexter postasi bändin Twitterissä sanoen: “On hyvä

Lokakuussa 2010 Dexter postasi bändin Twitterissä sanoen: “On hyvä olla takaisin studiossa”. Tämä johti spekulointiin siitä, että yhtye oli vasta aloittamassa nauhoituksia tai jatkamassa niitä. Joulukuussa The Offspring kertoi Twitterissä, että he olivat käyttäneet viimeiset kaksi viikkoa studiossa, ja uuden albumin nauhoitus jatkuisi lomien jälkeen ja albumi olisi julkaisukunnossa vuonna…
Read More