Smile-projektin epäonnistuminen oli Brian Wilsonille raskas

Smile-projektin epäonnistuminen oli Brian Wilsonille raskas henkilökohtainen pettymys, mutta The Beach Boys ei silti lakannut levyttämästä uutta musiikkia. Vaikka kaupallinen suosio ja mediahuomio laskivat, pidetään 1960-luvun lopussa ja 1960- ja 1970-luvun taitteessa tehtyjä levyjä yleisesti yhtyeen parhaimpiin kuuluvina. Syvästi masentunut Wilson sai kirjoitettua albumeille Sunflower ja Surf’s Up useita lauluja. Myös hänen Smile-hankkeeseen säveltämiään kappaleita käytettiin myöhemmillä albumeilla (esimerkiksi Surf’s Up -sävelmä oli alun perin Smilelle suunniteltu). Vaikka Brian Wilsonin kädenjälki onkin vahvasti kuultavissa myöhemmillä albumeilla, olivat LP-kokonaisuudet 20/20 , Sunflower , Surf’s Up ja Holland ensisijaisesti erinomainen näytön paikka muille yhtyeen jäsenille. Al Jardine , Carl Wilson , Mike Love sekä varsinkin Bruce Johnston ja Dennis Wilson osoittivat hekin osaavansa säveltää popmusiikkia, ja esimerkiksi Surf’s Up -albumilla oli enimmäkseen muiden kuin Brian Wilsonin säveltämiä lauluja.