Duran Duran nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen toukokuussa 2022. Myös yhtyeen entisten kitaristien Andy Taylorin ja Warren Cuccurullon piti osallistua nimitystilaisuuteen ja esiintyä yhtyeen kanssa. Warren Cuccurullo ei osallistunut tilaisuuteen syistä, joita ei ole kerrottu julkisuudessa.
Andy Taylorilla diagnosoitiin vuonna 2018 eturauhassyöpä , joka hoidoista huolimatta on levinnyt. Andy Taylor joutui suunnitelmasta huolimatta peruuttamaan osallistumisensa Hall Of Fame – tapahtumaan. Yhtyeen jäsenet lukivat tapahtumassa hänen kirjoittamansa kirjeen, jossa hän julkisti tilanteensa ja ilmaisi pahoittelunsa.
Andy, John ja Roger Taylor alkoivat taas soittaa yhdessä vuonna 2001, ja kun Rhodes ja LeBon liittyivät mukaan, yhtye oli jälleen viisijäseninen. Se äänitti seuraavien kolmen vuoden aikana uutta albumia ja konsertoi harvakseltaan. Albumi Astronaut julkaistiin vuonna 2004. Sitä seurasi Red Carpet Massacre vuonna 2007. All You Need Is Now…
Read More
Albumi Duran Duran (1993) sisälsi funk – ja soul -vaikutteita. Se myi hyvin ja sai kiittävät arvostelut sekä tuotti kaksi top-10-hittiä Britannian ja Yhdysvaltain listoille. John Taylor jätti yhtyeen vuonna 1996. Yhtyeen 1990-luvun loppupuolen albumit eivät tuottaneet enää listahittejä.
Roger Taylor ja Andy Taylor jättivät Duran Duranin vuonna 1986. Kolmimiehinen yhtye julkaisi sen jälkeen albumin Notorious (1986), mutta se ei ollut yhtä suuri myyntimenestys kuin yhtyeen aikaisemmat albumit. Yhtyeen suosio jatkoi hiipumistaan albumilla Big Thing (1988). Yhtye otti kitaristikseen Warren Cuccurullon . Liberty (1990) ei enää myynyt kultaa kuten…
Read More
Vuonna 1985 Duran Duran esitti Bond -elokuvan 007 ja kuoleman katse tunnussävelmän ja jäi sen jälkeen tauolle. Tauon aikana Andy Taylor ja John Taylor perustivat superyhtyeen The Power Station , joka julkaisi albumin. Niin ikään Nick Rhodes, Simon LeBon ja Roger Taylor perustivat yhtyeen nimeltä Arcadia , joka myös julkaisi…
Read More
Duran Duranin ensimmäinen Britannian listaykkössingle oli ”Is There Something I Should Know”. Kolmas albumi Seven and the Ragged Tiger (1983) nousi Britannian listaykköseksi ja Yhdysvaltain listalla sijalle kahdeksan. Single ”The Reflex” oli yhtyeen ensimmäinen listaykkössingle Yhdysvalloissa. Albumin julkaisua seurasi puolentoista vuoden mittainen maailmankiertue, jonka loputtua keväällä 1984 yhtye piti pienen…
Read More
Duran Duranin esikoisalbumi Duran Duran (1981) nousi Britannian albumilistan kolmoseksi ja pysyi listalla 118 viikon ajan. Toinen albumi Rio (1982) nousi listakakkoseksi ja singlet ”Hungry Like the Wolf” ja ”Save a Prayer” menestyivät singlelistalla. Marraskuussa 1981 yhtye julkaisi remix-EP:n Carnival . Yhtye nousi suursuosioon myös Euroopassa ja MTV -musiikkivideokanavan ansiosta…
Read More
Duran Duran sai vuoden 1980 aikana Englannissa mainetta esiintyjänä ja levytyssopimuksen EMI:ltä . Esikoissingle ”Planet Earth” nousi keväällä 1981 Britannian singlelistan sijalle 12. Yhtye nousi nopeasti suursuosioon nykyaikaisten musiikkivideoidensa ansiosta, kuten rohkean ja erikoisen ”Girls on Filmin”, joka toi yhtyeelle sen ensimmäisen top-10-listasinglen.
Vuoden kuluessa Duffy ja Colley jättivät yhtyeen, ja heidän tilalleen tulivat laulaja Andy Wickett ja rumpali Roger Taylor . Yhtye levytti demon, minkä jälkeen John Taylor siirtyi bassokitaraan ja Alan Curtis liittyi kitaristiksi. Hänen lähdettyään yhtye sai lehti-ilmoituksen kautta kitaristikseen Andy Taylorin . Wickettin lähdettyä yhtye kokeili kahta laulajaa kunnes…
Read More