Viides albumi Temple of Thought julkaistiin 21. maaliskuuta 2012. Uudelta albumilta julkaistiin ennakkoon single Cradled in Love vuoden 2012 alussa. The Happy Song , tehtiin Remedyn peliin Alan Wake’s American Nightmare . Yhtye teki kiertueen, joka sisälsi keikkoja Suomessa, Venäjällä, Saksassa, Romaniassa ja Intiassa.
Maaliskuussa 2011 yhtye ilmoitti jättävänsä levy-yhtiönsä Sire/Warner Musicin. Medialle on kerrottu, että levy-yhtiöstä eroamiseen ei liity dramatiikkaa. Manageri Seppo Vesterinen ilmoitti yhtyeen jatkavan tulevaisuudessa jonkun toisen levy-yhtiön kanssa. HIM-yhtyeen tuotannon jakelusta Suomessa vastasivat sen jälkeen Helsinki Music Company ja yhtyeen oma Heartagram-levymerkki.
Yhtyeen ensimmäinen kokoelma Alchemy Vol. 1 ilmestyi 16. maaliskuuta 2011. Se sisältää neljältä studiolevyltä valitut 14 kappaletta, uuden kappaleen ”No End, No Beginning” sekä kaikki yhtyeen musiikkivideot siihen mennessä. ”Can you hear me” julkaistiin singlenä ja sille tehtiin musiikkivideo .
Kesällä 2010 Uniklubi kiersi erikoiskokoonpanon kanssa keikoilla. Romantiikan rippeet -niminen kokoonpano käsitti pianistin, kaksi viulua, alttoviulun ja sellon.
Uniklubi nauhoitti viidennen, Kultakalat -nimisen albumin huhtikuussa 2010 Hollolan Petrax-studiolla . Levyn on tuottanut muun muassa Apulantaa ja Lordia tuottanut Jyrki Tuovinen . Albumi julkaistiin 22. syyskuuta 2010. Albumin ensimmäinen single “Aikasi on nyt” oli viisi viikkoa peräkkäin YleX:n Himotuimmat -listan ykkössijalla . Tämän jälkeen “Aikasi on nyt” ja “Maailma…
Read More
Screamworks julkaistiin Suomessa 10. helmikuuta, Isossa-Britanniassa sekä Ranskassa 8. helmikuuta, Yhdysvalloissa 9. helmikuuta, Japanissa 10. helmikuuta ja Saksassa sekä Alankomaissa 12. helmikuuta 2010. Suomessa albumi myi heti julkaisuviikollaan kultaa . Soundi -lehdessä albumia arvioitiin kolmen tähden saattelemana seuraavasti: ”Screamworks on näennäisesti helppo, siisti ja auvoinen kokemus. Silti kappaleiden ytimessä piileksii…
Read More
30. syyskuuta 2010 Helsingin Tavastialla oli Kultakalat -albumin julkaisukeikka, josta samalla käynnistyi lähes yksitoista kuukautta (päättyen 20. elokuuta 2011) jatkunut “Kultakalat”-kiertue. Kiertueen loputtua yhtye ilmoitti pitävänsä ainakin loppuvuoden lomaa. Vain pari viikkoa kiertueen päättymisen jälkeen alkoi kuitenkin julkisuuteen levitä tietoja Uniklubin jäsenten erilaisista yhtyeprojekteista tauon aikana. Teemu ja Antti soittavat…
Read More
Neljäs albumi Twilight Theater julkaistiin 17. maaliskuuta 2010. Se saavutti Suomen virallisen listan ykköstilan viikolla 12 ja kultaa samana vuonna.
Vuonna 2009 yhtyeen seitsemännen studioalbumin työnimeksi paljastettiin Screamworks: Love in Theory and Practice ja albumin tuottajaksi pestattiin Matt Squire . Lähinnä pop-punkia ja power poppia tuottanut amerikkalainen tunnetaan yhteistyöstään muun muassa Panic! at the Disco , Taking Back Sunday ja The Cab -yhtyeiden sekä Katy Perryn kanssa. Squire on löytänyt…
Read More
Heinäkuussa 2007 HIM esiintyi Metallican stadionkonserttien lämmittelijänä. Kesäkuussa 2008 HIM soitti kesän ainoat Suomen keikkansa Ruisrockissa ja Ankkarockissa . Joulukuussa 2008 HIM teki lyhyen, neljä keikkaa sisältävän Helldone-kiertueen Suomessa, ja kiertue päättyi uudenvuodenaaton keikkaan Tavastialla 31. joulukuuta 2008.