rock

2020
Supergrass maailmankiertue tulossa 2020

Heillä oli maailmankiertue tulossa 2020, mutta kaikki aikanaan peruuntui Covid-19 pandemian takia.

2019
Coldplay Everyday Life

Yhtye julkaisi kunnianhimoisen tupla-albuminsa Everyday Life 22. marraskuuta 2019.

Nick Cave and the Bad Seeds Ghosteen

Tämä Ghosteen -niminen, yhtyeen esoteerisimmaksi levyksi arvioitu albumi ilmestyi 4 lokakuuta 2019. Warren Ellisin rooli musiikissa on hyvin keskeinen muiden jäsenien jäädessä taustalle. Levy striimattiin kuvataustan kanssa youtubessa julkaisupäivänä, fyysiset kopiot ilmestyivät kuukautta myöhemmin. Se sai jälleen ylistäviä arvioita ja myi lähes yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Vaikka levyn tekstit liittyvätkin…
Read More

The Who tiedotti uuden albumin, Who

Syyskuussa 2019 yhtye tiedotti julkaisevansa uuden albumin, Who , saman vuoden marraskuussa. Albumi sisältää 11 kappaletta. Samassa yhteydessä julkaistiin singlelohkaisu Ball and Chain suoratoistopalveluissa. Pete Townshend on julkaissut kappaleen aiemmin nimellä Guantanamo s oolokokoelmallaan Truancy.

Nick Cave and the Bad Seeds kaksi tällaista keikkaa

Cave teki kaksi tällaista keikkaa Suomessa Musiikkitalolla 26.–27.elokuuta 2019.

Killswitch Engage Atonement

16. elokuuta 2019 yhtye julkaisi kahdeksannen albuminsa Atonement .

The Smashing Pumpkins Kesällä 2019 Smashing Pumpkins teki laajan euroopankiertueen soittaen

Kesällä 2019 Smashing Pumpkins teki laajan euroopankiertueen soittaen sekä festivaaleilla että omia keikkojaan. Kiertueen ollessa hetkellisesti tauolla teki Billy Corgan soolokiertueen soittaen pienillä klubeilla eri puolilla Eurooppaa.

Nick Cave and the Bad Seeds yksin kiertueelle

Vuonna 2019 Cave päätti lähteä yksin kiertueelle, jossa yleisöllä oli mahdollisuus esittää miehelle kysymyksiä ja myös toivoa kappaleita.

Van Halen Syyskuussa 2019 David Lee Roth antoi soolokiertueensa aikana

Syyskuussa 2019 David Lee Roth antoi soolokiertueensa aikana haastattelun, jossa puhui Van Halenin tulevaisuudesta. Roth totesi, että yhtyeen tulevaisuus on erittäin epävarma ja hänen mielestään yhtye ei ole enää ole olemassa. Sammy Hagar kuitenkin sanoi toukokuussa 2020 antamassaan haastattelussa uskovansa toisin sanoen, että Van Halen lakkaa olemasta vasta kun Eddie…
Read More

Supergrass palasivat yhteen

Yhtyeen jäsenet palasivat yhteen 2019 aikana, soittaakseen ja esiintyäkseen taas yhdessä.